Voiko politiikka olla eeppistä?

Viimekuisista kunnallisvaaleista äänestysprosentteineen voisi virheellisesti saada sellaisen vaikutelman, ettei politiikasta kerta kaikkiaan ole mahdollista löytää yhtään epiikkaa. Yleensä en kirjoita poliittisesti kantaaottavia tekstejä, mutta näin Intian uusimpien ministerinvaihdosten jälkitunnelmissa on pakko kommentoida, että politiikka olisi Suomessakin kiinnostavampaa, jos saisimme eduskuntaan yhtä eeppisiä sankareita kuin Intian tuore matkailuministeri Mega Star Chiranjeevi. Nimi on sanskritia ja tarkoittaa suomeksi suunnilleen ”Kuolematon”. Annetaan videoiden puhua puolestaan.

Tässä herra ministeri opettaa poikaansa tanssimaan ja ampuu sormistaan eeppiset salamat:

Tanssimisen lisäksi sankarimme näyttää mallia, kuinka hankalista tilanteista selvitään – eeppisesti:

Eikö olekin eeppistä? Jäämme odottamaan megatähden nousemista pääministeriksi, jotta Intian roistot saisivat kyytiä!

Mietintöjä muikeasta metsämiehestä

Esitän tässä seuraavaksi analysoivan katsauksen erään blogaajamme eepokseen ”Moi monarkkini mun”. Kyseinen eepos on ilmestynyt (oletettavasti) ensimmäisen kerran Vihreän Lohikäärmeen foorumilla. Tarinan taustalla on kirjoittajan itsensä kehittämän Juonigeneraattorin generoimat tarinanainekset: ”Tarinan päähenkilö on aurinkoinen onnenetsijä, joka on uskollinen kuninkaalle. Tärkeässä osassa tarinassa on muovinen pikari. Tapahtumapaikkana toimii vetoinen maaseutu. Kirjoita tarina genressä jännä satu. Jokaisen sanan on alettava samalla kirjaimella.” Lopputulos on tässä:

Monarkin määräys 

”Moi monarkkini mun, minä muikeutta metsästän”, muhahti muuan metsämies, ”mitä määrätä mahdat?” 

”Moi moi, metsämies”, murahti monarkki. ”Muorin muovipikari matkoilleen meni – muori murjottaa.” 

”Muorin murjotus minut murtaa! Mars matkaan!” Metsämies meni.

Mellakka matkalla  

Metsämies matkoilla mulkoilee maastoa. Muikeana matkanteko menee. ”Mainiot maisemat”, mies miettii, mutta mumisee määräystään: ”Muovipikaria metsästämään! Muuten monarkin muori mukinsa menettää.”

Metsään mentyään metsämies muuttaa mieltään. Mörkiöitä mielin määrin – moni mehevää miestä myös mielisi maistaa. ”Maista miekkaa”, mies murahtaa, mutta mörkiö murisee: ”Mur.” Murhaa mörön miekka mahtava, muruiksi murentuu, mennyttä mörkiöpäällikkö. Muut mörrit murheissaan mouruavat masentunutta melodiaa. Metsämies mörköjen murehtiessa muitta mutkitta menee metsästä. 

Menninkäisen mies miittaa. ”Mihin matka?” ”Monarkin määräys.” ”Mitäs monarkki?” ”Muorin malja mennyttä! Mitä mietit?” ”Mukista muistaakseni maaseudulla maistelin.” Menninkäinen meni menojaan. 

Mutkattomasti määränpäässä 

Maaseudulla märkä myrsky myllertää. Metsämies matkaa majataloon majapaikka mielessään, maljan mallasta maksaa. ”Mukiinmenevää”, mies miettii, mutta menninkäisen muistaa. Muorin muki! Muovipikari! Miehellä muikea mieli. Muovipikaristaan mahtaa muori mielellään maistaa. Metsämies menee menojaan mokomasta mielijohteesta. 

Muori mestariksi metsämiehen mainitsi, myös mitalilla muisti. Mahtoi monarkki mustasukkaistua. Muikea muori. Muikeampi metsämies.

Juonigeneraattorin antamat elementit onnistutaan täyttämään kiitettävästi tässä eepoksessa, sen lisäksi että samalla on luotu juoneltaan kiintoisa ja monella tapaa viihdyttävä kertomus. Juonigeneraattoria totellen tärkeässä osassa totisesti on muovinen pikari, ja erinomaisella tarkkuudella ja nokkeluudella on pystytty myös kielellisesti pitämään kiinni saman alkukirjaimen säännöstä. Kuningas on korvattu monarkilla, aurinkoisuus muikeudella, ja muovinen pikari on yhdistetty muovipikariksi. Tarinan tarpeisiin on myös johdettu verbi ”mustasukkaistua”.

Tämä saman alkukirjaimen säännön noudattaminen ei vaikeuta juonen seuraamista tai aiheuta tilanteiden epäselvyyttä. Olla-verbin puuttuminen kääntyykin voitoksi ja luo kerrontaan oikeastaan varsin lystikkään sävyn. Novellin lopetus ”Muikea muori. Muikeampi metsämies” tiiviydessään kertoo kaiken. Lauseet jäävät lyhykäisiksi, onhan esimerkiksi suurin osa sivulauseita avittavista konjunktioista poissuljettu. Syntynyt tyyli tekee lukukokemuksesta miellyttävän.

Muista ehdoista on pystytty pitämään yhtä lailla kiinni kekseliäästi. Jotkin näistä ehtojen täyttämisistä ovat ehkä kyseenalaisia, mutta hyvällä tahdolla ja höllällä tulkinnalla esimerkiksi ”Maaseudulla märkä myrsky myllertää” voidaan ymmärtää vetoisan maaseudun kuvailuksi. Aiemmin on tosin sanottu ”[m]ainiot maisemat”. Voiko maaseutu olla mainio sen vetoisuudesta huolimatta? Vai vaikuttaako maisemien mainious ylipäänsä maaseudun olemukseen?

Entä onko päähenkilö metsämies todella aurinkoinen onnenetsijä? Omien sanojensa mukaan hän ”metsästää muikeutta”. Kovasti sinne päin ainakin. Hänen puheenvuoronsa kuvataan ”muhahtamiseksi”, joka on kyllä aurinkoisempaa kuin monarkin ”murahtaminen”. Uskollinen kuninkaalleen metsämies varmastikin on, sillä hän lähtee välittömästi suorittamaan tämän antamaa tehtävää. Ehto siis täytetty, jälleen tosin ehkä osittain epäselvästi.

Entäs sitten jännän sadun elementit? Wikipedian määritelmän mukaan sadut ovat ”melko lyhyitä, juoneltaan selkeitä mielikuvituksellisia tarinoita, jotka kuvaavat ihmisten elämään ja erityisesti kasvamiseen liittyviä vaikeuksia. Tapahtumien tarkkaa aikaa ja paikkaa ei yleensä kerrota tarkasti, vaan tärkeintä on päähenkilöiden elämäntilanne. Joitain yleisiä satujen teemoja ovat lähteminen, matka, päähenkilössä tapahtuva muutos ja heikomman taistelu vahvempaa vastaan.” 

Joten onko tarina…

Melko lyhyt? Kyllä. 

Juoneltaan selkeä? Kyllä. 

Mielikuvituksellinen? Eiköhän. 

Ihmisten elämään liittyvät vaikeudet? Kyllä. 

Erityisesti kasvamiseen liittyvät vaikeudet? Eipä oikeastaan. 

Tapahtumien tarkkaa aikaa ei kerrota tarkasti? Ei kerrota. 

Tapahtumien paikkaa ei kerrota tarkasti? Ei kerrota ei. 

Tärkeintä on päähenkilöiden elämäntilanne? Ei juurikaan. 

Lähteminen ja matka? Kyllä vain. 

Päähenkilössä tapahtuva muutos? Viimeisessä osassa kyllä. 

Heikomman taistelu vahvempaa vastaan? Metsämies onnistui kukistamaa mörkiön mahtavalla miekallaan, joten ehkä mörkiö tässä oli se heikompi ja metsämies vahvempi.

9/10 on hyvä tulos. Lisäksi jos kirjoittaja määrittelee tekstin saduksi ja lukijat myös hyväksyvät sen sellaiseksi, niin eiköhän se riitä. Jännyydestä taas täytyy sanoa, että varsinaisesti tunnelman ylläpitäminen on melko vähäistä, mutta kuitenkin aistittavissa juonenkäänteissä ja henkilöiden toimissa.

Yhteenvedoksi totean, että on aika eeppinen, varsinkin kun siinä on alkusointua. Ja eeppisyyshän se on tärkeintä tässä elämässä.

Juustokakkua

Taisin joku aika sitten lupailla, että jakelen juustokakkuohjeita. Olen pitkälti Kinuskikissan ja oman eeppisyyteni ansiosta noussut varsinaiseen juustokakkutaitureiden kulttimaineeseen joissakin piireissä. Joitakin viikkoja sitten vietettiin erään tuttavan syntymäpäiviä, ja tein sinne taas juustokakkua. Toiveena oli mansikka-daimsuklainen yhdistelmä, ja sellaista siis tein.

Tarpeista on hyvä aloittaa. Tällä kertaa tarvitsin Domino-keksejä, paistorasvaa, kuohukermaa, tuorejuustoa, pari patukkaa Daimia sekä pakastimesta sulatettuja mansikoita ja agar agaria. Irtokarkkipussi on mukana vain hämäyksenä, sekä tuomassa turvaa Daim-patukoille, joiden kohtalo olisi saattanut olla traaginen, ellei minulla olisi ollut jotain naposteltavaa.

Ensin laitetaan pienen (n. 20 cm ø) irtopohjavuokan pohjalle leivinpaperi niin, että paperin reunat jää irtopohjavuokan väliin. Ylimääräisen leivinpaperin voi sitten vaikka saksia pois jos haluaa, jättäen kuitenkin pari senttiä reunusta ulkopuolellekin (jos käy tapaturma ja kakku alkaa vuotaa nesteitä, ne ei valu suoraan jääkaappiin). Jos kakku on tarkoitus siirtää toiselle alustalle, kannattaa leivinpaperiakin jättää enemmän - siitä voi sitten vetää kakkua.

Sitten yksi suunnilleen muovipötköllinen Dominoita murskaksi, tätä määrää voi vähän venkslata (en parhaalla tahdollakaan muista, paljonko itse laitoin).

Ja sekoitetaan ne 50 grammaan sulatettua rasvaa ja taputellaan seos lusikan kanssa irtopohjavuokan pohjalle. Sitten vuoka jääkaappiin odottelemaan.

Pari ruokalusikallista agarjauhetta kulhoon.

Lisää vähän vettä niin, että agar pääsee turpoamaan.

Vatkaa kerma.

Rouhi Daim-patukat.

Lisää agar agariin tilkka kuumaa vettä ja sekoita niin, että tulee tasaista nestettä. Sekoita sitten tuorejuustot, agarliuos ja Daim-rouheet.

Ja lisää kerma.

Ja asettele pohjan päälle. Siirrä kakku jäähtymään jääkaappiin. 

Tarkoituksenani oli tehdä päälle kerros hyydytettyä mansikkasosetta...

Joten soseutin mansikat ja laitoin taas pari ruokalusikallista agaria ja keitin.

Ja laitoin jäähtyneen seoksen kakun päälle.

Lopputulos kuitenkin oli, että mansikkasurvos ei jähmettynyt kunnolla ja maistui hirveältä (agar maistui läpi). Sitä kannattaa sokeroida aika reilusti, käyttää mieluummin muitakin marjoja lisänä ja agaria vähemmän.

Mutta kyllä kolme ihmistä tuhosi sen yhdessä illassa varsin ongelmitta. Taisi siitä kolmannen äidillekin liietä palanen.

Kuinka kadonneen Louhikäärmeen arvoitus ratkesi

Hiljattain ilmestyi Hevisauruksen viides albumi Kadonneen Louhikäärmeen arvoitus. Albumi koostuu kolmestatoista kappaleesta, joiden aikana kuuntelijaa pääsee mukaan seikkailuun. Herra Hevisauruksen, Riffi Raffin, Muffi Puffin, Komppi Pompin ja Milli Pillin ystävä Louhikäärme katoaa mystisesti ”teleportaatioaikakoneeksi” muuttuneeseen bassolaukkuun, ja yhtye lähtee yhdessä pelastamaan häntä (”Nyt hätiin riennetään / vaikka maailma kierretään!”). Ajassa matkustaen ja jännittäviin paikkoihin päätyen he etsivät ystäväänsä maailman joka kolkasta, paitsi Tampereelta.

Edellisten albumien perusteella en odottanut  mitään kovin eeppistä, kun ei etukäteen julkaistu kappalelistakaan onnistunut vakuuttamaan. Täysi pettymys se ei silti kuitenkaan ole. Edellistä albumia vaivaa pahasti se, että vain nimikkokappale Räyh!, on erinomainen. Kertosäe on pelkkää eeppisyyttä:

Riffi Raffi velhojen vuorilla
Kraaterin reunalla hurjana soittaa
Milli Pilli ukkosen lailla
Myrskyn silmässä urkuja hakkaa
Komppi Momppi ja Muffi Puffi
Tuhannen richterin voimalla komppaa
Saurusarmeija marssiin käy
Kun Hevisaurus huutaa: Räyh!

Loput biiseistä ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi vain itseään varsinkin kertosäkeissä toistavia lauluja, joiden sanat ovat vielä erityisen typeriä, muutamiaa poikkeusta lukuunottamatta. Sanoitukset eivät Kadonneen Louhikäärmeen arvoituksessakaan yllä millään eeppisiin dinosaurus-aiheisiin lyriikoihin, joita yhtyeen ensimmäisellä ja toisellakin albumilla sai nauttia. Pääpaino on koko ajan siirtynyt arkisempiin asioihin. Toivottavasti jurametallin sankarit eivät ole unohtaneet, keitä he oikein ovat.

Tältä albumilta parasta on vaikea nimetä, mutta huonompia taas on helpompi eritellä. Ensinnäkin Alkutarina on suuri pettymys. Kyseessä on vain rupattelusta koostuva tarinan alustus. Se ei ole oikein mistään kotoisin verrattuna Hevisauruksen ihka ensimmäiseen alkulauluun Syntytarina, tai Hirmuliskojen yö -albumin aloitukseen Alkumarssi. Nämä puheosuudet ovatkin albumilla raivostuttavin asia. Ne on sijoitettu aina kappaleiden loppuun, vaikkeivät ne siihen oikein sopisikaan. Tällöin ihan kohtuullisen hyvän laulun pilaa loppuun tulevat löpinät, jotka olisi ehkä pitänyt erottaa omiksi raidoikseen. Ääninäyttelijöiden suoritus on lisäksi välillä epäuskottavaa. Myönnettäköön, että näillä puheosuuksilla on tärkeä osa tarinan ylläpitämisessä, sillä kaikkea seikkailua ei voi millään sovittaa itse musiikkiin. Albumi kun kuitenkin rakentuu täysin juonen ympärille.

Henkilökohtaisesti myös pidin ärsyttävänä, että niinkin eeppinen henkilö kuin Louhikäärme on vain rasittavalla kakaraäänellä puhuva tyttö. Hienoa on tietenkin, että Hevisauruksella on tällaisiakin ystäviä, mutta missä lohikäärmeiden kunnioitettava eeppisyys? Louhikäärme sanoo: ”mä olin lähistöllä vähän chillailee” ja sortuu lisäksi raivostuttavaan anglismiin ”siis kuinka outoa se on, oikeesti!” (”how strange is that!”) Louhikäärmeen oma soolokappale Eksynyt metsään on kyllä erittäin kaunis ja voimallinen kappale, joka kuvaa hyvin hänen ahdinkoaan ja pelkoaan yksin ja eksyksissä. Laulun alkukin tavoittaa koskettavan tunnelman: 

On täällä kaunista
puita korkeita
niitä lämmin sade kastelee 

On oudon hiljainen
tämä paikka trooppinen
Mua vaan huolestuttaa
minne voi suunnistaa
jos en tiedä missä mä oon

Kappale olisi vain paljon hienompi, jos joku muu laulaisi sitä. Tulkinnan puolesta esitys ei ole huono, mutta minusta näin kovasti lapsekkaaksi väännetty ääni ei ole kaunis, edes/etenkään lastenmusiikissa. Muutoin tämä kappale nousi yhdeksi suosikikseni, ja toivonkin ehkä, että joskus saamme kuulla Louhikäärmeen seikkailuista tarkemmin, hän varmastikin koki yhtä paljon kertomisen arvoista kuin Hevisauruskin tovereineen. Huomasin muuten, että tähän blogiin oli eksytty myös hakusanoilla ”hevisaurus kuka laulaa eksynyt metsään”. Valitettavasti minä en osaa vastata. Haluaisin itsekin tietää.

Albumin hyviksi piirteiksi voisi mainita sen, että useaan biisiin on saatu hyvin eksoottista tunnelmaa ja monipuolisen seikkailun vaiheet on siinä mielessä aika hyvin saatu mukaan. Afrikkatunnelmia esimerkiksi tarjoaa banaani-kanaviillokkia torilla myyvästä gorillasta kertova kappale Ugala Bugala (josta minulle itse asiassa tuli ensimmäisenä karibialainen tunnelma, mutta kun ajattelin riittävästi Disneyn Leijonakuningasta, sain itseni takaisin Afrikkaan kappaleen todelliseen miljööseen). Norjaan päädytään Vilkuttavan Pingviinin mukana, mielestäni ihastuttavan osuvasti, sillä kappale kertoo pingviinikuninkaasta, jonka kurkku on aina kipeä, minkä takia tämä laulaakin kunnolla öristen. Myös Aasia ja Amerikka käydään kokemassa. Eräs iloisen yllättävä viittaus esiintyy itämaisehenkisessä biisissä Naurava portinvartia [sic], jossa kohdataan edellisessä albumissa tutuksi tullut Katakombi-Zombi. Sekin kappale on ehkä yksi lemppareistani; laulusolistin käheä ääni säkeistössä sopii tunnelmaan hienosti, ja sanat ovat tässä levyn parhaimmistoa.

Joissakin kappaleissa metallihenkisyys on säilynyt pelkästään särökitaran ansiosta, ja niissä tavanomainen metallidraivi ajaa varsinkin kertosäkeissä eteenpäin olematta mitenkään erikoista. Esimerkiksi Avaruuden autokorjaamo on juuri tällainen ihan mukiinmenevä hevibiisi, kun taas Teksasin jättiläinen meinaa mielestäni eksyä kauemmas tyylilajistaan. Mikä ei tietenkään ole rikos, yleensä tyyliuskottomuus tuo virkistävää vaihtelua (tässä tapauksessa en ole ihan varma, tuoko se sitä). Sanoituksien huononeminen – tai ehkä tarkemmin sanottuna huonojen sanoitusten prosentuaalinen lisääntyminen kutakin albumia kohden – ensimmäisten levyjen jälkeen on tässäkin nähtävillä, mutta onneksi ei aivan liian silmiinpistävästi. Nakkimakkara ei lupaa hyvää ruoka-aiheisuudellaan (esimerkiksi Moottörin Jyrinän kappale Ketsupinsyöjä on yksi omia inhokkejani), mutta ei olekaan ihan surkea. Ihmeainetta kaljuun vastaa hyvin niitä huonompia odotuksia, joita minulla oli.

Jurahevikaudella taitaa olla pienimuotoisia notkahduksia. Kadonneen Louhikäärmeen arvoitus ei nyt syökse sitä loputtoman tuntuiseen alamäkeen, mutta ei se kovin eeppisiin mittoihinkaan enää jaksa kasvaa. Levy jatkaa siis samaa linjaa kuin muutkin, mutta erityisen eeppiset kohokohdat puuttuvat. Minua tämä ei kuitenkaan estä fanittamasta Hevisaurusta. En minä varmaan muuten olisi kirjoittanut kolmen liuskan mittaista arviota uusimmasta levystä. Saattaa tosin olla myös humanistien yleinen taipumus kirjoittaa pitkästi ja rönsyilevästi mistä tahansa aiheesta. Ehkä siis ihan hyvä, etten minä tässä ruvennut tarkemmin analysoimaan mitään sanoituksia.

Mummun jalanjäljissä

Saattaa olla että lupasin kirjoittaa ensimmäisen EeppiXet-tekstini kun olen saanut toimitettua erään lehden. Koska se alkaa hiljalleen olla paketissa, voin siirtyä tänne. Kyseisen lehden toimitustyö liittyy kuitenkin aivan eri tarinaan jota en aio kertoa nyt. Sen sijaan aion makustella uudesta harrastuksestani kirjoittamista.

Jos minulta kesän alussa olisi kysytty mielikuviani kehräämisestä, olisin maininnut vain yli viidentoista vuoden takaiset mummolamuistot. Äidinäitini oli kova käsityöihminen, liekö ollut puoliammattilainenkin jossain vaiheessa, ja vanhoilla päivilläänkin hänellä oli aina jokin neulomus kesken. Olin ehkä kuuden-seitsemän vanha kun mummu järjesti kotonaan kehruukurssin jonka muistan lähinnä sen takia että itse pääsin paikallislehden jutun valokuvaan. Muistan kuitenkin myös sen, että samoihin aikoihin olen oppinut karstaamaan villoja (eli piikikkäillä karstoilla käsittelemään villasta helpommin kehrättävää). Rukistakin tykkäsin kovasti kun se pyöri niin hauskasti, mutta pienenä en koskaan jaksanut opetella kehräämään.

Tänä kesänä asiat muuttuivat, kun näin käsityöyhteisö Ravelryssa kuvia upeista itsekehrätyistä langoista  ja tajusin ettei kehrääminen olekaan mitenkään kuoleva laji. Varsinainen ihastuminen kuitenkin iski nähdessäni kuvia herkullisista käsinvärjätyistä villoista. Minä kun olin nähnyt kehrättävän vain värjäämättömiä villoja, ja vaikka lampaiden omat värit ovatkin ihan kauniita, voisi kuvitella värjäämättömien kehruun käyvän pidemmän päälle tylsäksi. Sen sijaan vaikkapa tällaista katsoessa on ihana kuvitella minkälaista lankaa tuo voisi valmiina olla.

Koska rukit ovat kalliita tai perinnerukkien tapauksessa arvaamattomia, ja koska itse olen kärsimätön, perehdyin netin avulla värttinäkehruun alkeisiin ja hetihän minun piti askarrella itse itselleni värttinä kun en malttanut odottaa "oikean" saamista. Onneksi harjoittelukuituakin sai Anttilasta niin pääsin heti testaamaan luomustani. Ja säiettä syntyi.

Muutamaa lankakokeilua myöhemmin kokeilin myös käsinvärjäystä:

Tämän kehruu on minulla nyt työn alla ja olen pyhästi päättänyt että tämä sai olla viimeinen soiro Novitan Hahtuvaista jonka kehrään. Käytännöllisesti saatavilla ja ihan jees harjoitteluun mutta kun niitä parempiakin kuituja on olemassa. Ja tiedän että lähiaikoina koulumatkani varrella avaa eräs puoti jossa myydään lankojen lisäksi kehruukuituja. Ja värttinöitä. Ja rukkeja... No, jospa kävisin kesyttämässä sen mummun vanhan rukin ensiksi. Tykkään kuvitella että mummu istuu pilvenreunalla ja katselee mielissään kun tyttärentytär on kiinnostunut perinteisistä käsityötekniikoista.

Hajoan pelijutuille

Minulla on sellainen tosi huono hieno huumorintaju. Siksi nauran hyvin mielenkiintoisille asioille.

Esimerkiksi eilen aloin hajoilla erääseen Mass Effect 3-peliblogiin, nimeltään Jeffrey Commander. Tässä blogissa ME3 peliä on hienosti transcribetty.*

Tulokset ovat luonnollisesti eeppisiä.

Tässä muutamia lemppareitani:

Kantsii kerätä:

Shepard tekee mitä haluaa:
























Triggered:

Hieno wanha sanonta






























Ja lopuksi, Mass Effect 3:n juoni tiivistettynä:





























-Vampirelady





PS: Poikaystävän mielestä nämä eivät muka olleet yhtään hauskoja.
Poikaystävällä on siis parempi huonompi huumorintaju.


*(Transcription (software), software which helps (manually or automatically) convert speech into text transcript)

Brahmanandam

Tänään kerron teille eeppisestä henkilöstä, jonka jokainen vakavasti otettava elokuvaharrastaja jo tietääkin, vaikka Suomessa hän on jostain syystä jäänyt lähes olemattomalle huomiolle. Herra on nimeltään Brahmanandam Kanneganti ja hänet tunnetaan elokuvaroolien määrän maailmanennätyksen haltijana (lähde). Lähivuosina odotetaan ilmestyvän hänen tuhannennen elokuvansa. Vuonna 2009 Intian valtio myönsi Brahmanandamille Padma Shri -palkinnon, mikä käytännössä merkitsee sitä, että häntä voidaan verrata puolijumaliin.

Intialainen Brahmanandam on telugunkielisen elokuvateollisuuden Tollywoodin vakiokasvo; enpä ole montaa Brahmanandamitonta teluguelokuvaa nähnyt. Ennen katsomispäätöksen tekemistä paikalliset elokuvissakävijät kuulemma tarkistavat ensin, esiintyykö Brahmanandam elokuvassa, ja päättävät elokuvan katsomisesta vasta sitten.

Itse olen nähnyt Brahmanandamilta vasta 15 elokuvaa, mikä on reilusti alle puolet hänen keskimääräisestä vuosituotannostaan, mutta uskoisin sen silti olevan enemmän kuin mitä olen nähnyt keneltäkään muulta näyttelijältä. Tällä hetkellä yksi kovimman odottelun kohteista lienee Jaffa-niminen elokuva, joka vaikuttaisi olevan Brahmanandamin tähdittämä eeppisen jännittävä vankiladraama.

Laitan tähän pari videopätkää, niin te uudetkin fanit voitte ruveta ihailemaan Brahmanandamia. Kuinka eeppinen setä hän onkaan!

Alkusointu – ensiaskel eeppisyyteen

Opiskelualallani on paljon kaikkea jännää, mitä muut eivät tunnu pitävän yhtään jännänä, ja nyt, tilaisuuden minulle siunaannuttua, aion yrittää osoittaa yhden muka-epäeeppisen asian erittäin eeppiseksi.

Alkusointu, eli allitteraatio saa mikä tahansa kuulostamaan hyvältä. Minusta yksinkertaisesti kaikki, missä on alkusointu, toimii. Äänteellinen toisto, jota ei yleensä edes arkipuheessa tai kirjoitetussa tekstissä huomaakaan, luo heti paljon raflaavamman vaikutelman, vaikka se olisikin vähäistä. Ja sitten se, mitä siinä yritetäänkin sanoa, toimii. Alkusoinnulla minut saa lähes mikä tahansa mainos vakuuttumaan (esim. "Activia auttaa!", tai "Saunalahti, säästöä joka sekunti"). Alkusoinnun takia kalevalamittakin on niin eeppinen.

Sukunimi tai lisänimi alkusoinnulla on eräs mainio tapa saada itsestään uskottavasti eeppisempi. Katso nyt esimerkiksi näitäkin nimiä: Alvar Aalto, Dudley Dursley, Rivo-Riitta, Ronja Ryövärintytär, Aku Ankka, Ozzy Osbourne, Mauno Mato, Eino Leino, Rauno Repomies... Tai juuri tätä tekstiä varten tekemäni taustatutkimuksen tuloksena löytynyt Nikita Nikitin! 

Ymmärrätte varmaan nyt myös miksei Adolf Hitler ollut eeppinen mies.

Kannattaa siis vaihtaa sukunimensä johonkin, joka käy yhteen etunimen kanssa, ja huomaat olevasi heti huomattavasti eeppinen. Jos sukunimen vaihtamisen aiheuttama paperisota ei innosta, niin voit toki pyytää kaikkia lähipiirisi jäseniä käyttämään valitsemaasi lisänimeä. Miltä tuntuisi olla vaikka Noora Nopsajalka, Sami Sanavalmis, Miia Mietteliäs, Matti Mahtipontinen tai Ville Viisas?

Wohveleita

Jasminin virallisesti ensimmäinen eeppinen ruokapostaus! Tänään oli nimittäin luvassa vohveleita kera poikaystävän. Tai siis en syönyt poikaystävää vohveleiden päällä mutta...

Pakastimesta seuraan liittyivät tämän kesän vadelmat sekä toivottavasti tänä kesänä tuotettu Ingmannin päärynä-toffeejäätelö. Vohvelit paistoin luonnollisesti itse reseptillä, jonka saatan joskus haluta jakaa kanssanne.

Kadonneen Louhikäärmeen arvoitus

Hevisauruksen uusi albumi Kadonneen Louhikäärmeen arvoitus ilmestyy 7. syyskuuta. Albumista on julkaistu kappalelista, ja piti ihan blogi perustaa, jotta sitä pääsee kommentoimaan.

1. Alkutarina
2. Pelastuspartio
3. Ugala Bugala
4. Avaruuden autokorjaamo
5. Eksynyt metsään
6. Ihmeainetta kaljuun
7. Naurava portinvartija
8. Uudet tuulet
9. Zing Zang Zong
10. Pingviini vilkuttaa
11. Nakkimakkaraa
12. Teksasin jättiläinen
13. Bassolaukulla maailman ympäri

Albumi vaikuttaa jälleen tutun kaavan mukaiselta eli alkaa introkappaleella, jonka jälkeen tulee albumin nimikkotarinaan liittyvä kappale. Hevisauruksellahan on ollut vähän sitä ongelmaa, että albumia kohden pari laulua on ihan älyttömän eeppisiä ja loput sitten aika kaameaa kuultavaa. Myös tällä kertaa loput kappaleista näyttäisivät olevan tarinan kannalta varsin irrallisia. Varsinkin "Ihmeainetta kaljuun" ja "Nakkimakkaraa" kuulostavat ärsyttäviltä. "Ugala Bugala" herättää varovaisen mielenkiinnon, mutta "Zing Zang Zongiin" suhtautuisin epäilyksellä. Muut vaikuttaisivat tavanomaisilta täytekappaleilta, joita Hevisauruksella tuppaa olemaan valtaosa jokaisen albumin lauluista.

Lähes kahdenkympin hintaisena Kadonneen Louhikäärmeen arvoitus taitaa kyllä jäädä kaupan hyllylle, mutta Spotifyn kautta sen voisi pariin kertaan kuunnella mainoksilla sponsoroituna. Jos levyltä jälleen löytyisi vaikka edes vain parikin hyvää laulua, niin saurussoittolistallani alkaisi pian olla kokonaisen albumillisen verran mainion eeppistä laatutavaraa.