Mummun jalanjäljissä

Saattaa olla että lupasin kirjoittaa ensimmäisen EeppiXet-tekstini kun olen saanut toimitettua erään lehden. Koska se alkaa hiljalleen olla paketissa, voin siirtyä tänne. Kyseisen lehden toimitustyö liittyy kuitenkin aivan eri tarinaan jota en aio kertoa nyt. Sen sijaan aion makustella uudesta harrastuksestani kirjoittamista.

Jos minulta kesän alussa olisi kysytty mielikuviani kehräämisestä, olisin maininnut vain yli viidentoista vuoden takaiset mummolamuistot. Äidinäitini oli kova käsityöihminen, liekö ollut puoliammattilainenkin jossain vaiheessa, ja vanhoilla päivilläänkin hänellä oli aina jokin neulomus kesken. Olin ehkä kuuden-seitsemän vanha kun mummu järjesti kotonaan kehruukurssin jonka muistan lähinnä sen takia että itse pääsin paikallislehden jutun valokuvaan. Muistan kuitenkin myös sen, että samoihin aikoihin olen oppinut karstaamaan villoja (eli piikikkäillä karstoilla käsittelemään villasta helpommin kehrättävää). Rukistakin tykkäsin kovasti kun se pyöri niin hauskasti, mutta pienenä en koskaan jaksanut opetella kehräämään.

Tänä kesänä asiat muuttuivat, kun näin käsityöyhteisö Ravelryssa kuvia upeista itsekehrätyistä langoista  ja tajusin ettei kehrääminen olekaan mitenkään kuoleva laji. Varsinainen ihastuminen kuitenkin iski nähdessäni kuvia herkullisista käsinvärjätyistä villoista. Minä kun olin nähnyt kehrättävän vain värjäämättömiä villoja, ja vaikka lampaiden omat värit ovatkin ihan kauniita, voisi kuvitella värjäämättömien kehruun käyvän pidemmän päälle tylsäksi. Sen sijaan vaikkapa tällaista katsoessa on ihana kuvitella minkälaista lankaa tuo voisi valmiina olla.

Koska rukit ovat kalliita tai perinnerukkien tapauksessa arvaamattomia, ja koska itse olen kärsimätön, perehdyin netin avulla värttinäkehruun alkeisiin ja hetihän minun piti askarrella itse itselleni värttinä kun en malttanut odottaa "oikean" saamista. Onneksi harjoittelukuituakin sai Anttilasta niin pääsin heti testaamaan luomustani. Ja säiettä syntyi.

Muutamaa lankakokeilua myöhemmin kokeilin myös käsinvärjäystä:

Tämän kehruu on minulla nyt työn alla ja olen pyhästi päättänyt että tämä sai olla viimeinen soiro Novitan Hahtuvaista jonka kehrään. Käytännöllisesti saatavilla ja ihan jees harjoitteluun mutta kun niitä parempiakin kuituja on olemassa. Ja tiedän että lähiaikoina koulumatkani varrella avaa eräs puoti jossa myydään lankojen lisäksi kehruukuituja. Ja värttinöitä. Ja rukkeja... No, jospa kävisin kesyttämässä sen mummun vanhan rukin ensiksi. Tykkään kuvitella että mummu istuu pilvenreunalla ja katselee mielissään kun tyttärentytär on kiinnostunut perinteisistä käsityötekniikoista.